VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2006

21.11.2006

Reserviläisliitolla rutiininomainen syyskokous

Reserviläisliitto järjesti syyskokouksensa 18.-19.11.2006 Mikkelissä.

RES syyskokous 2006Kokouksessa valittiin yksimielisesti ekonomi Matti Niemi jatkamaan liiton puheenjohtajana vielä yhden kaksivuotiskauden. Reserviläisliiton toiminnan painopistealueiksi vuodeksi 2007 hyväksyttiin veteraanityö, tiedottaminen ja kenttäkelpoisuuden ylläpito. Keväällä piirien ja yhdistysten käsittelyyn tulee uusi RES 2010 -kehittämissuunnitelma, jossa määritellään Reserviläisliiton kehittämisen tärkeimmät tavoitteet pitkälle 2010-luvulle.


Muuten rutiininomaisesti sujuneessa syyskokouksessa Helsingissä toimivan Kokonaismaanpuolustus ry:n puheenjohtaja Tapani Sarvanti esitti, että Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton väliset yhdentymisneuvottelut tulisi aloittaa uudelleen. Vapaaehtoista maanpuolustuskenttää selkeyttävästä ja resursseja säästävästä uudistuksesta käytiin neuvotteluja 1990-luvun alkupuolella mutta ne eivät johtaneet silloin tulokseen. Sarvanti sai esitykselleen myös kannatusta kokousedustajien keskuudessa.


Kokousviikonlopun mielenpainuvin tilaisuus oli Reserviläisliiton uuden lipun naulaus ja siunaaminen käyttöön Mikkelin tuomiokirkossa. Arvokkaan tilaisuuden jälkeen osallistujat marssivat Mikkelin keskustaan ja laskivat seppeleen Päämajapatsaalle. Joukon kärjessä marssineessa lippulinnassa oli mukana myös Vääpelikilta ry:n uusi lippu.


Kokouksen epävirallisissa keskusteluissa nousi esiin jälleen kerran kuinka kallis ja raskas Reserviläisliiton nykyinen kokouskäytäntö on. Tarvitaanko liiton johtamiseen todellakin vuosittain kaksi suurta kaksipäiväistä kokousta? Kokousviikonlopun päättäneen valtakunnallisen maanpuolustusjuhlan pienestä osallistujamäärästä voisi tehdä päätelmiä myös tässä asiassa.


Kuvateksti: Vääpelikilta ry:n lippu esiintyi ensimmäistä kertaa valtakunnallisessa tilaisuudessa Reserviläisliiton syyskokouksessa Mikkelissä. Kuva: Kari Talikka

Palaa otsikoihin