VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2006

24.4.2006

Vääpelikurssista hyvät palautteet

Vuoden 2006 vääpelikurssi päättyi Santahaminassa järjestettyyn soveltavaan harjoitukseen 21.-23.4.2006.

oppituntiKurssille oli halukkaita enemmän kuin voitiin ottaa, mikä osittain johtui siitä, että Helsingin sotilaslääni oli suositellut kurssia omiin sodan ajan joukkoihinsa sijoitetuille perusyksikön vääpeleille.


Kurssi muodosti aiempien vuosien tapaan kolmesta luentoillasta sekä viikonlopun mittaisesta soveltavasta harjoituksesta. Kurssin sujuvissa järjestelyissä näkyi kurssin johtajan ja  kouluttajien vuosien aikana syntynyt kokemus. Vuonna 2007 kurssin toteuttaminen uudistuu kun kurssin johtajana vuosikymmenen toiminut Juha Tetri luovuttaa paikkansa seuraajalleen.


Kuvateksti: Varustamisen jälkeen Santahaminan Radioniemessä pidettiin harjoituspuhuttelu. Etualalla kurssin johtaja Juha Tetri ja vääpeli Teijo Junnola.


Palautteet erinomaisia

oppilaatKurssin johtaja totesi kurssin menneen jopa paremmin kuin edellisinä vuosina. Kurssilaiset olivat aikaisempiin vuosiin verrattuna aktiivisempia, kokeneempia ja oppimishaluisempia. Kurssin kesken syntyi myös hyvä yhteishenki. Myös yhteistyö muiden huollon kurssien kanssa onnistui aikaisempaa paremmin lähiharjoituksen aikana.


Kurssi sai kehuja myös kurssilaisilta. Kurssin rakenne oli onnistunut ja kouluttajia pidettiin kokeneina ja osaavina. Kurssin tapa yhdistää teoreettinen tieto ja käytännön harjoitustilanteet sai kiitosta. Myös vääpelin tehtävissä aiemmin toimineet reserviläiset saivat kurssista paljon uutta. Kurssilaiset toivoivat kehittämistä lähinnä vain kaluston ja opintomateriaalin osalta, jota toivottiin vieläkin enemmän. Kurssilaisten kurssista antamien yleisarvosanojen keskiarvo nousi erittäin korkeaksi (4,7).


Kuvia kurssista löytyy myös osoitteesta
http://www.mikrohiiri.com/vapat06/


Kuvateksti: Kurssille osallistuneet Jussi Vehosalmi ja Kati Muntola pitivät kouluttajia osaavina ja kokeneina.


Palaa otsikoihin