Tiedotteet 2007
Ensimmäiset ylennettiin ylivääpeleiksi
Puolustusvoimien sotilasammattihenkilön viroissa palvelevista tuli vuoden 2007 alussa aliupseereita. Aliupseeriston perustamisen myötä otettiin uudelleen käyttöön ylivääpelin ja ylipursimiehen sotilasarvot myös reserviläisillä.
"Nomen est omen"
Vääpelikilta ry:n osalta nimi oli tällä kerralla enne, sillä yhdistyksen jäsenistä peräti kaksi ylennettiin 4.6.2007 ylivääpelin arvoon: Veijo Eskelinen sekä yhdistyksen pitkäaikainen sihteeri Teijo Junnola. Lisäksi Mikael Andersson, Juha Nuutinen ja Jyrki Seppänen ylennettiin vääpeleiksi. Muita puolustusvoimain lippujuhlan päivänä ylennettyjä jäseniä olivat mm. Risto Jouttimäki kapteeniksi, Jouni Tormonen kersantiksi sekä Kari Pohjalainen korpraaliksi.
Paraati keräsi katsojia
Puolustusvoimain lippujuhlan päivän valtakunnallinen paraati järjestettiin
kesäisessä Helsingissä Senaatintorilla. Paraatiin osallistui mm. Helsingin
sotilasläänin maakuntajoukkojen yksikkö. Paraatissa esittäytyi myös kohuttu
raskas raketinheitin M270 MLRS, jolla voidaan ampua myös ns. rypälepommien
kuormaraketteja.
Vääpelikilta ry:n lippua valtakunnallisessa
paraatissa Helsingissä
kantoi yhdistyksen varapuheenjohtaja, vääpeli Jouko
Karppinen.