VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2008

6.12.2008 12.00

Huomionosoituksia johtokunnassa toimineille

Niukka linja jatkuu ylennyksissä.

Itsenäisyyspäivänä jaettiin jälleen huomionosoituksia vapaaehtoisen maanpuolustuksen eteen toimineille henkilöille. Yhdistyksen jäsenistä korkeimman huomionosoituksen sai Hannu Lehtonen, jolle myönnettiin Reserviläisliiton ansioristi. Helsingissä huomionosoitukset luovutettiin Pääesikunnassa järjestetyssä tilaisuudessa 4.12.2008. Reserviläisliiton huomionosoitukset oli luovuttamassa liiton väistyvä puheenjohtaja Matti Niemi.

 

huomionosoitukset2008
Osa huomionosoituksen saaneista.
Vääpelikilta ry:n osalta johtokunnan toiminnassa ansioituneita oli palkittujen joukossa runsaasti, mikä selittyy yhdistyksen johdossa tapahtuvilla muutoksilla. Yhdistyksen johtokunnan pitkäaikaiselle väistyvälle jäsenelle Seppo Mäkiselle luovutettiin Reserviläisliiton hopeinen ansiomitali. Toiselle johtokunnan työskentelystä poisjääneelle jäsenelle Niko Huttuselle sekä väistyvälle puheenjohtajalle Juha Parkkoselle myönnettiin piirin toisen luokan ansiomerkki. Myös yhdistyksen perinnejaostoa pitkään johtaneelle Juhani Keto-ojalle luovutettiin Vapaaehtoisen maanpuolustustyön ansiomitali hopeisena.

 

Vääpelikilta ry:ssä aktiivisesti muutaman vuoden toimineet Markku Nieminen ja Lassi Paavonkallio saivat piirin kolmannen luokan ansiomerkit. Vääpeli Paavonkalliolle myönnettiin itsenäisyyspäivänä myös Suomen Reserviupseeriliiton pronssinen ansiomitali. Lisäksi yhdistyksen sihteeri Timo Tuomi sekä Teemu Ahola-Luttila ja Yrjö Jukola palkittiin Helsingin maanpuolustuspiirin toimesta Maanpuolustusmitalilla ansioistaan vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutuksessa.

 

Ylennyksiä nuorille lääkintäkouluttajille

Itsenäisyyspäivänä ylennettävien reserviläisten määrä on ollut laskussa jo useamman vuoden. Tänä vuonna itsenäisyyspäivänä ylennettiin vain hieman yli 200 Helsingin aluetoimiston valvonnassa olevaa aliupseeria ja miehistöön kuuluvaa reserviläistä.

 

Vääpelikilta ry:n jäsenistä ylennyksen saivat Arto Taskinen ylivääpeliksi, Heikki Pietilä ylikersantiksi ja Jari Heinonen alikersantiksi. Pietilä ja Heinonen ovat vuonna 1983 syntyneitä aktiivisia kenttälääkinnän kouluttajia.



Palaa otsikoihin