VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2008

29.12.2008 9.30

Nuorille lehdet ilmaiseksi

Alle 23-vuotiaiden jäsenmaksu on vain 17 euroa.

Do
Nuorilta jäseniltä ei vuonna 2009
peritä lehtimaksuja.
Vääpelikilta ry pyrkii saamaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön mukaan entistä enemmän nuoria reserviläisiä. Tavoitteen saavuttamien on helpompaa vuonna 2009 kun sekä Reserviläisliitto että Helsingin Seudun Reserviläispiiri päättivät olla perimättä alle 23-vuotiailta jäseniltään lehtimaksuja. Tämä tarkoittaa, että nuorilta peritään 12 euroa pienempää jäsenmaksua kuin muilta jäseniltä.

Jäsenlomake

Jäsenmaksu muodostuu useasta osasta

Vääpelikilta ry:n jäsenmaksu vuonna 2009 on 29 euroa. Se muodostuu kaikkiaan viidestä eri osasta.


Reserviläisliiton jäsenmaksu 11,50  euroa

Reserviläisliiton jäsenmaksu peritään kaikilta jäseniltä. Maksusta ei saa vapautusta vaikka olisi maksanut liiton jäsenmaksun jo osana jonkun toisen yhdistyksen jäsenmaksua.


Helsingin Seudun Reserviläispiirin piirimaksu 1,00 euroa

Piirimaksu peritään myös kaikilta jäseniltä. Maksusta ei saa vapautusta vaikka olisi maksanut piirin jäsenmaksun jo osana jonkun toisen yhdistyksen jäsenmaksua tai asuisi pääkaupunkiseudun ulkopuolella.


Vääpelikilta ry:n jäsenmaksu 4,50 euroa

Vääpelikilta ry:n jäsenmaksu on ainoa osuus koko jäsenmaksusta, joka jää yhdistyksen omaan käyttöön toimintaa varten. Maksu peritään kaikilta yhdistyksen jäseniltä.


Reserviläinen-lehden tilausmaksu 6,50 euroa

Lehtimaksulla katetaan Reserviläinen-lehden vuositilaus. Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Lehtimaksua ei tarvitse maksaa jos se on maksettu osana jonkin toisen yhdistyksen jäsenmaksua. Lehtimaksua ei myöskään peritä alle 23-vuotiailta nuorisojäseniltä.


Helsingin Reservin Sanomat -lehden tilausmaksu 5,50 euroa

Lehtimaksulla katetaan Helsingin Reservin Sanomat -lehden vuositilaus. Lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Lehtimaksua ei tarvitse maksaa jos se on maksettu osana jonkin toisen yhdistyksen jäsenmaksua. Lehtimaksua ei myöskään peritä alle 23-vuotiailta nuorisojäseniltä.


Jäsenedut laajenevat

Vuoden 209 jäsenmaksulaskujen postitus alkaa tammikuun lopulla ja niiden mukana lähetetään uudet jäsenkortit, jotka ovat voimassa vuodet 2009-2010. Jäsenedut laajenevat koskemaan myös S-ryhmän kolmea hotelliketjua: Sokos Hotels, Radisson SAS ja Holiday Club. Jäsenet saavat myös alennuksen Suomen Sotilas -lehden tilauksista. Jäsenkortilla saa myös edelleen alennusta polttoaineista ST1-ketjun asemilta tankatessaan. 


Lisätietoja jäseneduista

Palaa otsikoihin