VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2009

29.4.2009 17.30

Vääpelikurssilla vähän oppilaita

Myös joukkueenjohtajille huollon osaamista.

Helsingin aluetoimisto tilasi perustamisvastuullaan olevien joukkojen päällystölle useita sotilaallisia huollon kursseja, jotka toteutettiin Santahaminassa 17.-19.4.2009. Lähes kaikki kurssien kouluttajat olivat Vääpelikilta ry:n jäseniä.

 

kouluttajat
Kouluttajat Marko Sipura, Niko Huttunen ja
kurssinjohtaja Ari Hautala.

Vääpelikurssilla ennätyksellisen pieni osanotto

 

Vääpelikilta ry:n kouluttajien kokonaan toteuttama vääpelikurssi oli suunnattu perusyksikön vääpelin tai yksikköupseerin tehtäviin sijoitetuille ja sijoituskelpoisille reserviläisille. Valitettavasti kurssille osallistui vain muutamia puolustusvoimien kutsumia reserviläisiä. Osallistuneiden motivaatio oli kuitenkin rautainen ja myös annettuun koulutukseen oltiin tyytyväisiä.

 

Kurssilla otettiin testikäyttöön koko talven ajan työstetty Vääpelin käsikirja, joka sai hyvän vastaanoton kurssilaisilta. Taskuun mahtuva monistevihko korvasi aikaisemmin käytössä olleen vanhentuneen opetusmateriaalin.

 

Oppilaiden palaute oli aikaisempien kurssien tapaan pääsääntöisesti positiivista. Yleisarvosanojen keskiarvo oli 4,3 asteikolla 1-5. Kurssin johtajana toimineen Ari Hautalan mukaan kurssin kehittämistä on kuitenkin jatkettava. Kurssin sisällön kasvaminen edellyttää mm. kurssin jakamista perus- ja jatkokursseiksi.

 

oppitunti
Heikki Kurkela pitää oppituntia Radioniemessä.

Huollon koulutusta myös upseereille

 

Vääpelikurssin kanssa samaan aikaan järjestettiin myös yksikön varapäälliköille ja joukkueenjohtajille suunnattu Johtajien huoltokurssi. Juha Parkkosen johtaman kurssin  tavoitteena oli antaa jalkaväen reservin johtajille käsitys huollon erityispiirteistä perusyksikön ja joukkoyksikön tasolla.

 

Koulutuksen osallistui toista kymmentä nuorta reservin upseeria ja aliupseeria, joista useimmilla oli tehtävä asutuskeskustaisteluun sopivissa yksiköissä. Suuri osa kurssin luennoista ja maastossa tapahtuneesta harjoittelusta toteutettiin yhdessä Vääpelikurssin kanssa.

 

Koulutettavat olivat tyytyväisiä koulutuksen toteutukseen vaikka palautteissa toivottiinkin enemmän maastossa tapahtuvaa harjoittelua. Parhaaksi osa-alueeksi arvioitiin kurssin johtajan toiminta (4,8) ja heikoimmaksi ennakkoinfo kurssista sekä yleisjärjestelyt (3,7). Kurssin yleisarvosana oli 4,4 asteikolla 1-5.

 

Talouskurssi peruuntui

 

Kurssien pienestä osallistujamäärästä kärsi eniten talouskurssi. Puolustusvoimien lähettämiin kutsuihin osallistua kurssille vastasi myönteisesti vain pari henkilöä ja kurssi jouduttiin peruuttamaan. Kenttälääkintäkurssi voitiin toteuttaa kuitenkin suunnitellusti.


Palaa otsikoihin