Ensimmäinen ja viimeinen

Vääpelikillan kurssivääpelikurssi pidettiin lauantaina 9.11. Santahaminan Radioniemessä. Paikalla oli yhdeksän asiasta kiinnostunutta.

Kurssia johti Kaarlo Hyvärinen ja kurssivääpelinä toimi Nikolai Ylirotu. Kurssin tavoitteena oli kouluttaa kurssivääpelin tehtävistä kiinnostuneita reserviläisiä toimimaan kurssien vääpelinä ja toimistotehtävissä sekä antaa valmiuksia kurssin suunnitteluun että kurssin johtajien tukemiseen kurssin toteutuksen suunnittelussa. Samalla päivitettiin tiedot tarvittavien asiakirjojen osalta.

Sekä kurssin johtajalle että kurssivääpelille tehtävä oli ensimmäinen laatuaan. Siksi paneuduimme suunnitteluun kuin itse olisimme olleet siellä opiskelemassa. Ensikertalaisina tämä oli meille  ikään kuin opinnäytetyö. Eli se kurssin toinen koulutuksellinen tehtävä oli antaa meille kahdelle kokemusta kurssin hoitamisesta alusta loppuun. Suunnittelusta tukipyyntöön, kurssin pitoon ja edelleen purkuun ja palautteeseen.

Kun kävimme materiaalia lävitse, yhä useammin nousivat esiin sanat ensimmäinen ja viimeinen. Sitähän kurssivääpelin työ on. Vääpeli saapuu ensimmäisenä paikalle, tarkistaa, valmistelee ja käynnistää. Kun kurssi on ohitse, kuittaa, kotiuttaa ja purkaa. Ja poistuu paikalta valot sammuttaen ja ovet sulkien, viimeisenä.

Kurssimme alkoi autojen hakemisella kahdeksan aikaan. Saapuessani sotanorsulla kuljetuskeskukseen oli Kaarlo jo kuitannut autot ulos. Tästä oli helppo jatkaa,  eli pakettiautojen nokat käännettiin Radioniemeä kohti. Luokka kuntoon ja kurssilaisia odottelemaan. Paikalle saapuneista osa tuttuja, osa uusia tuttavuuksia. Alun pakollisten kuvioiden jälkeen aloitti koulutuspäällikkö Olli Laurila luennon kurssin ja harjoituksen perustamisesta. Paikalle tulleet olivat motivoituneita, minkä huomasi kysymysten määrästä luennoitsijalle. Yleinen henki oli ettei tänne oltu tultu passivisena istumaan. Luennon jälkeen Kaarlo astui ständille ja siirryttiin käsittelemään vääpeliä, tuota ihmeellistä oliota. Kaiken osaavaa jokapaikan puurtajaa. Pääpaino oli keskustelulla jota luentomateriaali tuki. Tämä oli ehkä parasta koko kurssissa, vilkasta keskustelua luennoitsijan vetämänä.

Puolen päivän aikaan siirryimme Saharaan syömään. Alkuperäinen tarkoitus oli siirtyä ensin tutustumaan ruoan noutoon ja tavaroiden palauttamiseen ja vasta sitten syömään. Muken daamien pyynnöstä järjestystä vaihdettiin, jotta he voisivat hoitaa päivän kiireisimmän ajan rauhassa. Emäntien luentoa kuunnellessa huomasi taas sen ettei tämäkään asia ole mitään rakettitiedettä, mutta vaatii usean eri asian osaamisen ja tietämisen jotta asiat sujuisivat ennakoiden ja sujuvasti. Ja niinhän se kurssivääpelin tehtävässä usein onkin.

Luennon jälkeen palasimme koulutustilaan, jossa jatkettiin läääkinnän osuudella. Olin valmistanut luennon siten että luennon aikana lääkintää käytiin sekä kurssin vääpelin että lääkinnän näkökulmasta. MPK:n kursseilla lääkinnän tehtävät ovat hyvin usein perustason tehtäviä. Ottaa vastaan potilaita, hoitaa pienet vauriot, kuivumiset ja säryt.  Ja toimittaa potilas tarvittaessa eteenpäin ammattiavun pariin. Sekä ennakoida ja ehkäistä mahdollisia suurempia haavereita. Tätä tehtävää lääkintä hoitaa usein turvallisuusvastaavan kanssa.

Luennon jälkeen kurssikahvit kera baakelsin antoivat vauhtia loppupäivälle. Siitä oli hyvä jatkaa kurssivääpelin rooliin kurssin suunnittelussa ja toteutuksessa. Aihepiiri on laaja ja tarvitsisi perusteellista läpikäyntiä varten toisen koulutuspäivän.

Timo Tuomi saapui kolmen aikaan kurssille, josta siirryimme hänen johdollaan kuljetuskeskukseen. Timo luennointia on aina ilo seurata, siinä ikään kuin käytännön kokemus ja tieto muuttuvat selkeäksi sanaksi. Hyvää oli myös tehdä pikku happihyppy, koko päivän istuminen ja uuden omaksuminen on raskasta. Varsinkin kun kurssin lopuksi siirryttiin vääpelin asiakirjojen pariin. Kurssin asiapitoisuuden vuoksi kurssin loppu siirtyi tunnilla, jonka jälkeen pidettiin vielä palautteen keruu ja todistusten jako.

Yhteenvetona ja palautteisiin nojautuen voin todeta että kurssin parasta antia olivat keskustelut kurssilaisten kanssa. Kokemusta, näkökulmia ja mielipiteitä esiteltiin puolin ja toisin. Ständillä sai taas huomata sen että paras tapa oppia on opettaa itse. Jatkoa varten käymme palautteet niin kurssilaisilta kuin kouluttajilta lävitse ja teemme esitykset kurssin kehittämisestä.

terveisin
Nikolai Ylirotu

Palaa otsikoihin