VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2013

17.12.2013 11.37

Vääpelikilta ry vieraili Lahden varuskunnassa Huoltokoululla

Vääpelikilta kävi esittäytymässä tuleville huollon aliupseereille Lahdessa Hennalassa.

kalle huoltokoulu
Kaarlo Hyvärinen puhuu tuleville huollon aliupseereille
Vääpelikillan edustajat Kaarlo Hyvärinen ja Nikolai Ylirotu vierailivat Lahden varuskunnan Huoltokoulussa esittelemässä killan toimintaa. Isäntänä toimi Huoltokoulun johtaja kapteeni Timo Pesonen. Hänen avullaan saimme järjestettyä kaksi luentoa joihin osallistui yhteensä 140 ennen joulua valmistuvaa huollon aliupseeria.

Vierailu oli molemmille esitelmöitsijälle jännittävä hetki. Itse en ole ennen kiltaa edustanut ja esitysmateriaalikin oli ensimmäistä kertaa käytössä. Tekniikka toimi hyvin ja saimme esityksen pidettyä. Esitystä ei jaettu sen kummemmin kummallekaan puhujalle, vaan se jolla oli sanottavaa juuri sillä hetkellä oli äänessä ja toinen täydensi.

Esityksen alussa käytiin lävitse ilmiötä nimeltä vääpeli. Millainen on hänen toimenkuvansa, millainen on hän luonteeltaan. Tämän jälkeen esiteltiin Vääpelikilta, sen organisaatio ja toiminta kaikissa eri muodoissaan. Esityksen jälkeen kuuntelijoille näytettiin Vääpelikillan sivustot, jotta liittyminen olisi mahdollisimman helppoa siinä vaiheessa kun mieli alkaa kaivata reserviläistoimintaan.

Ensin olivat vuorossa kuljetus, tväl ja muonitus. Sen jälkeen tulivat lääkinnän tulevat ryhmänjohtajat. Esityksen jälkeen jäimme keskustelemaan isännän Timo Peltosen kanssa. Tilanne oli siinä mielessä ainutkertainen, että jatkossa ei huollon aliupseereja kouluteta nykyisen kaltaisesti keskitetysti vaan koulutus hajaantuu pitkin suomenniemeä joukko-osastoihin. Tämä lisää haasteita Vääpelikillalle "kohderyhmän" hajotessa useampaan paikkaan.

terveisin
Nikolai Ylirotu


Palaa otsikoihin