VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2015

7.2.2015 16.48

Vääpelikilta Tallinnan Malevan 90 -vuotisjuhlassa

Vääpelikilta osallistui Tallinnan Malevan 90-vuotis juhlallisuuksiin, jossa samalla naulattiin Nómmen malevan lippu.

Matkaan lähdimme perjantaina 6.2. jo aamusta yhden auton taktiikalla Helsingin länsisatamasta. Menomatka oli hieman keikkuva johtuen tuulisesta säästä. Muutaman tunnin matka meni kuitenkin joutuisasti maanpuolustushenkisistä asioista keskustellen .


Majoittumisen jälkeen suuntasimme Tallinnan keskustaan ja eritoten vanhaan kaupunkiin, jossa Jukka Mattila kiertokäynnin yhteydessä piti lyhyitä esitelmiä Viron itsenäisyyden1918-20 aikaisista tapahtumista ja eritoten suomalaisten toimista niihin liittyen. Jukka Mattila on kirjoittanut kirjan aiheesta: Viron vapaussota 1918-1920.

 

Perjantain iltajuhlaan valmistauduimme asuna M58 suurilla kunniamerkeillä. Juhlapaikalla oli useampi sata henkilöä ja Suomen delegaation lisäksi muitakin kansallisuuksia. Tervetulopuheen ja maljan jälkeen vihittiin ja naulattiin paikallisosaston lippu käyttöön. Vuorossa oli palkitsemiset ja juhlaillallinen, jonka jälkeen ilta jatkui tanssiorkesterin tahdissa. Juhlan järjestelyt oli onnistuneet.


Paikan päällä oli tuttuja yhteistyökumppaneita Virosta kv-vääpelikursseihin liittyen. Suomen osaston johtaja Juha Niemi luovutti muistotaulun juhlapuheen kera Tallinnan Malevan 90 -vuotisjuhlan kunniaksi.

 

Lauantai kului liikunnallisin merkein Tallinnan vanhassa kaupungissa Jukka Mattilan jatkaen historiallista sotakatsaustaan. Keskustelimme myös suunnitelmista tulevasta vääpelikurssista 20.-22.3.2015 Tallinnassa.

 

Sunnuntai olikin jo aika palata Helsinkiin.

 

Kokonaisuudessaan matka oli antoisa ja avasi uusia ideoita huoltokoulutuksesta vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa kansainvälisen yhteistyön näkökulmasta.

 

Tästä on hyvä jatkaa kevään kv-vääpelikurssia kohti.

 

Kaarlo Hyvärinen

Kansainvälinen toiminta

Vääpelikilta ry.


Palaa otsikoihin