VÄÄPELIKILTA RY

Tiedotteet 2015

20.9.2015 17.20

Vierailu Urheilumuseolla

Vääpelikillan jäseniä vieraili sunnuntaina 20.9.2015 Urheilumuseossa.

urheilumuseon vierailijat_2015

Vierailulla olivat jäsenistä Timo Kaukiainen, Hannu Taskinen, Kaarlo Hyvärinen, Aatos Ahlsten, Juha Enlund, Keijo Koikkalainen, Sulo Kuronen, Erkki Joukainen, Juhani Keto-oja ja Lasse Seitavuopio.

Vierailijat tapasivat Puolen päivän aikaan museon edustalla, jonka jälkeen siirryttiin museon avariin ja valoisiin tiloihin. Urheilumuseo on oman määritelmänsä mukaan valtakunnallinen erikoismuseo, jonka tehtävänä on edistää ja ohjata museotoimintaa erikoisalallaan sekä huolehtia erikoisalan museoiden yhteistyöstä. Museossa esillä esineistöä 1950-luvulta nykypäivään. Vaihtuva näyttelynä tällä hetkellä oli Reissumies - Tapio Rautavaaran tarina.

Mitään opastusta ei ollut varattu joten ohjelmana oli omatoiminen museoon tutustuminen. Mieleenpainuvimpina näyttelyn kokoelmista jäivät mieleen Matti Nykäsen laaja mitalikokoelma ja Paavo Nurmen vitriini kullatulla piikkarilla. Näyttelyvierailun huipennus, sananmukaisesti, oli vierailu Stadion tornin huipulla ihailemassa leppeää sunnuntaipäivää Helsingin yllä. Stadion on menossa remonttiin 2016 ja valmistunee nykyisen aikataulun uudistettuna mukaan keväällä 2019.

Vierailun lopuksi kokoonnuttiin Eläintarhan Nesteelle pullakahveille.

Nikolai Ylirotu
Erkki Joukaisen tekstin pohjalta

Palaa otsikoihin