Sotavääpelit. Komppanian huolto viime sodissa

Sodan ajan komppanian vääpeleitä ei ole aiemmin tutkittu. Vääpelikillan historiikin osassa 2 on lyhyesti valotettu tätä puolta. Katsaus perustuu yhdistyksen kunniajäsenen Juha E. Tetrin tekemiin haastatteluihin ja aihetta sivuavaan kirjallisuuteen. Veteraanisukupolvi on siirtymässä tästä ajasta iäisyyteen, ja on korkea aika tallentaa heidän muistonsa. Sodan ajan kokemusten kartoittaminen voi palvella myös nykyistä huollon suunnittelua ja koulutusta, sillä useat nykypäiviin ulottuvat huollon ratkaisut ovat nimittäin muotoutuneet sota-aikana. Lisäksi sota-ajan vääpeleiden kokemukset ovat merkittäviä perinnetyön ja henkisen maanpuolustuksen näkökulmasta.

Huoltolajit viime sodissa

Sodan aikana kuljetuksiin erikoistunutta ryhmää ei yleensä ollut ja siirtymiset tapahtuivat tavallisesti jalkamarssilla. Huollon kuljetukset tapahtuivat hevosella, mikä asetti vaatimuksia kenttätallien rakentamisesta rehuhuoltoon ja eläinlääkintään. Yleisin jalkaväen ase oli 7,62 mm kivääri, joko venäläinen m/91 tai sen suomalainen “pystykorva”. Aseistus oli kuitenkin kirjavaa, mikä aiheutti ampumatarviketäydennykselle erityisiä vaatimuksia. Haavoittuneet evakuoitiin ensi vaiheessa lääkintäryhmän perustamalle haavoittuneiden suojapaikalle ja sieltä pataljoonan joukkosidontapaikalle. Joukkosidontapaikalle selvinneen haavoittuneen ennuste oli jo huomattavan hyvä, mikä korostaa ripeän kuljetuksen merkitystä. Heikoista olosuhteista huolimatta sairastapauksia oli melko vähän. Komppanian muona- ja vaatetustilanteesta huolehti talousaliupseeri toimitusryhmänsä kanssa. Myös hevosten rehuhuolto oli toimitusryhmän vastuulla. Toimitusryhmään kuului keittäjien lisäksi ajomiehiä sekä sodan alkuvaiheessa suutari ja räätäli. 

Jatkosodan hyökkäys- ja perääntymisvaiheissa varustetappiot muodostuivat suuriksi. Yksistään kypäriä oli hyökkäysvaiheen päättyessä kadonnut armeijalta 150 000 kappaletta. Muonatilanne muodostui jatkosodan etenemisvaiheessa ja seuraavana talvena hyvin vaikeaksi, mutta parani myöhemmin. Kenttäkeittimiä tuhoutui ajoittain, erityisesti liikuntasodan aikana ja ruuan valmistus jouduttiin hoitamaan tilapäisvälinein.   

Huollon asiantuntijaorganisaatio

Veteraanivääpelien mukaan huollon ryhmänjohtajat ja kirjuri huolehtivat luotettavasti vastuullaan olleista asioista. Komppanian huolto näyttäytyy asiantuntijaorganisaationa, jossa esimies ei määrää yksittäisiä

työtehtäviä. Vääpelin tehtävänä oli enemmänkin huolehtia alaisten toimintaedellytyksistä ja koordinoida heidän

töitään kokonaisuuden näkökulmasta. Komppanianpäälliköt puolestaan näyttävät kohdelleen vääpeliä alansa erityisosaajana.

 

Yleinen linja näyttää olleen se, että “paperihommia” delegoitiin mahdollisuuksien mukaan kirjurille ja ryhmänjohtajille. Vääpelit keskittyivät seuraamaan muuttuvien tilanteiden asettamia huollollisia vaatimuksia. Huollon joutuminen taisteluun oli poikkeuksellista, mutta sitä tapahtui erityisesti perääntymisvaiheessa 1944. Vääpelit kuvasivat eri tilanteiden vaatimia ratkaisuja huollon osallistuessa taisteluun.

Raskaimpana tehtävänään monet vääpelit kuvasivat kaatuneiden huoltoa. Hengellisen työn osuus korostui tässä yhteydessä. Komppanian oikeudenhoidosta ei haastattelussa ollut mainintoja, mutta kirjallisuus osoittaa näidenkin asioiden nousseen esiin. Kenttäposti vaikuttaa olleen merkittävä mielialatekijä joukoissa. Päivärahan maksusta on myös muistoja.

Muistoissa korostuu se, että hoidettavat asiat eivät olleet vaikeita, kunhan ne oppi. Monet mainitsivat, miten tärkeää koulutus vääpelin tehtävään olisi ollut. Vääpelikillan koulutustyö saa näin tukea veteraanivääpelien kokemuksista.

Niko Huttunen

 

Linkit

Veteraanien perintö - Aselajien toiminta - Huolto