Usein kysyttyjä kysymyksiä

Tälle sivulle on kerätty eräitä Vääpelikilta ry:n edustajille eri yhteyksissä esitettyjä kysymyksiä. Sivulla julkaistaan myös mm. palautelomakkeen kautta tulleita kysymyksiä.

Vääpelikilta ry:n nimi

1. Onko Vääpelikilta oikeasti kilta?

Vääpelikilta ry ei nimestään huolimatta ole aselajikilta vaan Reserviläisliitto - Reservin Aliupseerien Liitto ry:n  ja Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry:n alainen reserviläisyhdistys. Pääkaupunkiseudulla toimii myös muita eri aselajien mukaan järjestäytyneitä reserviläisyhdistyksiä, joista useimmat ovat aikaisemmin olleet Helsingin Reserviläiset ry:n alaosastoja. Vääpelikilta ry ei ole koskaan kuulunut Maanpuolustuskiltojen Liittoon.

2. Vääpelikillan nimi esiintyy useammassa kirjoitusasussa, mm. Vääpeli-Kilta. Mikä on oikea muoto?

Vääpelikilta ry on virallinen yhdistysrekisterissä oleva muoto yhdistyksen nimestä (rekisterinumero 170.771). Aiemmin on käytössä ollut myös muita kirjoitustapoja.

Jäsenyyden vaatimukset

3. Vääpelikilta ry kuuluu Reserviläisliitoon, joka  mainostaa olevansa koko kansan maanpuolustusjärjestö. Voiko myös Vääpelikiltaan liittyä kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut?

Ns. avoin jäsenlinja ei ole käytössä Vääpelikilta ry:ssä. Yhdistyksen säännöt edellyttävät jäseniltä suoritettua varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta sekä joko vähintään vääpelin/pursimiehen aliupseerin sotilasarvoa tai huollon erikoiskoulutusta. Yhdistyksen toiminta keskittyy pitkälti huollon erikoistehtäviin sijoitettujen tai sijoituskelpoisten reserviläisten osaamisen kehittämiseen, joten toiminnalla ei ole juurikaan annettavaa henkilöille, jotka eivät ole saaneet sotilaskoulutusta. Pääkaupunkiseudulla toimii kuitenkin useita muita Reserviläisliiton paikallisyhdistyksiä, joihin voidaan hyväksyä kaikki toiminnasta kiinnostuneet henkilöt jäseniksi.

4. Voivatko naiset liittyä Vääpelikilta ry:n jäseniksi?

Ehdottomasti, jos edellisessä vastauksessa kerrotut jäsenyyden edellytykset täyttyvät. Vääpelikilta ry:n jäseniä ei erotella sukupuolen perusteella, kaikki ovat taistelijoita.

Vääpelikurssit

5. Miksi Vääpelikilta kertoo, että se järjestää vääpelikursseja? Eikö oikeasti ole kyse MPK:n järjestämistä kursseista?

Vääpelikurssit ovat Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toimeenpanemia kursseja. MPK:lla ei ole lainkaan henkilöjäseniä, joten kurssien toteuttamisesta vastaavat pääasiassa MPK:n jäseninä olevien maanpuolustusjärjestöjen (esim. Reserviläisliitto) jäsenet. Vääpelikilta ry:n jäsenet ovat vastanneet kokonaisuudessaan Helsingin vääpelikurssien toteuttamisesta.

Ylennykset ja huomionosoitukset

6. Voiko Vääpelikilta ry vaikuttaa ylennyksiin?

Ylentämisen tarkoituksena on sodan ajan puolustusvoimien sotilasarvoihin perustuvan esimiesjärjestelmän luominen ja ylläpitäminen. Ylentäminen edellyttää yleensä sijoitusta sodan ajan puolustusvoimiin sekä kunkin sotilasarvon mukaisten koulutuskriteerien täyttymistä. Ylennys ei ole palkkio eikä ylentämistä suoriteta automaattisesti vaikka ylentämisen vähimmäisedellytykset täyttyisivätkin.

Vääpelikilta ry voi muiden maanpuolustusjärjestöjen tapaan tehdä ylennysesityksiä etenkin henkilöistä, joilla on
maanpuolustuksen edistämiseen liittyviä lisäansioita, joiksi katsotaan esim. pitkäaikainen, huomattavan aktiivinen ja tuloksellinen toiminta maanpuolustusjärjestöissä. Useimmat yhdistyksen aktiivisesti toimivat jäsenet ovat kuitenkin mukana mm. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa ja myös mukana puolustusvoimien koulutuskierrossa, joten ylennysesityksiä ei ole juuri ollut aihetta tehdä. Vuoden 2007 lopussa noin puolet Vääpelikilta ry:n reserviin kuuluvista jäsenistä oli ylennetty viimeisen viiden vuoden sisällä.

7. Kuinka pitkään pitää olla jäsenenä, että rupeaa saamaan kunniamerkkejä?

Vääpelikilta ry:llä on mahdollisuus esittää jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen valtakunnallisia, Reserviläisliiton sekä Helsingin Seudun Reserviläispiirin huomionosoituksia. Piirin 3. luokan ansiomerkki edellyttää vähintään 3 vuoden jäsenyyttä. Lisäksi yhdistys voi myöntää Vääpeliristin tai yhdistyksen standaarin huomionosoituksena erikseen määrätyt kriteerit täyttävälle, ansioituneelle henkilölle. Huomionosoitusesitykset valmistelee yhdistyksen perinnejaosto yhdessä puheenjohtajan kanssa.

Huomionosoitus edellyttää aina tuloksellista toimintaa vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Pelkkä jäsenmaksun maksaminen vuodesta toiseen ei ole riittävä peruste huomionosoituksen myöntämiselle. Vääpelikilta ry on noudattanut viime vuodet pidättyvää linjaa huomionosoitusten esittämisessä. Useat yhdistyksessä aktiivisesti toimivat henkilöt ovat mukana myös muiden vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhdistyksissä, joten sekä huomionosoitusesityksiä että esitysten perusteeksi edellytettävää toimintaa tehdään Vääpelikilta ry:n jäsenien osalta myös muissa yhdistyksissä.




© Reserviläisliitto ry